Kategoriat
kulttuuri

Onnen symboleita keittiössä ja kasinolla

Kiinalaisessa kulttuurissa värien, numeroiden ja myös ruokien symboliikalla on suuri merkitys. Niiden avulla tavoitellaan ennen kaikkea harmoniaa, mutta myös onnea ja menestystä, niin rakkaudessa, perhe-elämässä kuin rahapeleissäkin.

Nyt ajankohtaisesti tämä näkyy hyvin kiinalaisessa uuden vuoden juhlinnassa, johon kuuluvat olennaisesti seuraavalle vuodelle onnea tuottavat ruokalajit ja rituaalit.

Ensi alkuun on todettava että onnenkeksi eli fortune cookie EI ole perinteinen kiinalainen ruokalaji, vaan myöhempi amerikkalainen keksintö.

Sen sijaan onneaan voi yrittää parantaa syömällä vaikka jotain seuraavista:

kiinankaali
Kiinankaali on tärkeä onnensymboli. Sitä käytetään Kiinassa lähes aina kypsennettynä. Se onkin lämmin, talven ruoka.

Kiinankaali eli mandariinikiinaksi dàbáicài, symboloi onnea sillä sen nimi kuulostaa samalta kuin sata ja vauraus, eli sata vuotta rikkauksia. Sitä käytetään paitsi ruokana myös koriste-esineiden kuten posliinista ja jadesta tehtyjen patsaiden aiheena.

Muita onnea tuottavia kasviksia ovat muun muassa purjo ja selleri, joita voi laittaa wokkiin tai vaikka kevätkääryleiden täytteeksi. Kevätkääryleethän näyttävät kultaharkoilta, ja niitä syödessä voi todeta vielä onnentoivotuksen: 黄金万两 – tonni kultaa!

Menestystä ja rikastumista toivotaan myös syömällä niángāo-riisikakkuja. Jälleen sillä miltä ruoan nimi kuulostaa on merkitystä: tässä tapauksessa suurin piirtein ”vuosi vuodelta ylöspäin”.

Hedelmät, etenkin sitrukset ovat myös onnekkaita. Kultaisen värin lisäksi appelsiinini eli chéng lausutaan samalla tavalla kuin sana ”menestys”.

Kiinalaiset kokeilevat onneaan rahapeleissä

w88 nettikasino
Nettikasinot houkuttelevat kiinalaisia pelaajia paitsi naiskauneudella myös monilla onnen symboleilla ja numeroilla. (Kuva W88 Casino)

Yksi tapa testata toimivatko onnea tuovat ruoat ja muut taiat oikeasti on tietenkin erilaiset rahapelit, oli se sitten netissä tai kasinoilla.

Kiinalaiset ovat tunnetusti tämän lajin innokkaita harrastajia. Syyksi on esitetty juuri kulttuuriin liittyvää taikauskoisuutta, eli luottamusta siihen että pelit ovat voitettavissa jos vain onni on kohdallaan. Tämä saattaa osin olla stereotypia, mutta kiistatta pelaamisen suosio maassa on huimaa.

Kasinot myös hyödyntävät tätä ahkerasti markkinoinnissaan. Kiinalaisille suunnatut pelisivustot tunnistaa usein jo nimestä: W88 Casino, M88 Casino ja Fun88 ovat kaikki ottaneet erityisen onnekkaan numeron 8 osaksi brändiään.

Pelaaminen on erityisen suosittua juuri uuden vuoden juhlinnan aikaan. Silloin on paitsi vapaa-aikaa, myös rahaa, sillä punaisissa kirjekuorissa sukulaisille annettavat rahalahjat kuuluvat sesongin perinteisiin. Uhkapelejä kuten mahjongia ja erilaisia kortti- ja noppapelejä pelataan varsinaisten kasinoiden lisäksi silloin myös ihmisten kodeissa.

Onpa Suomen Casino Helsinkikin perinteisesti juhlistanut kiinalaista uutta vuotta erityisellä showlla. Paikalle on saapunut satoja Suomessa vierailevia ja asuvia aasialaisia.

Kategoriat
kulttuuri

Kiinalainen uusi vuosi on alkanut

Kiinalaisen kalenterin vuosi vaihtui 24.1.2020, ja siirryimme Rotan tähtimerkin alle. Kiinalaisen uuden vuoden ajankohta länsimaisessa kalenterissa vaihtelee, sillä se perustuu kuukalenteriin. Juhlinta kestää perinteisesti peräti kaksi viikkoa, päättyen vuoden 15. päivänä vietettävään lyhtyjuhlaan.

Kyseessä on kiinalaisille vuoden merkittävin juhlasesonki, ja sitä vietään nykyisin ympäri maailmaa, myös Suomessa. Kansalaistorilla järjestettiin nyt jo perinteiseen tapaan Helsingin ja Pekingin kaupunkien yhdessä isännöimä juhla lukuisine esiintyjineen.

Kiinalaiseen uuteen vuoteen kuuluu perinteitä kuten esi-isien muistaminen, koristelut ja ilotulitteet, rahalahjat sekä tietenkin runsaasti erilaisia perinteisiä ruokia.

Uuden vuoden ruokia ja symboliikkaa

Kiinassa juhlakauden, ja usein koko vuoden tärkein ateria on nián yè fàn eli uudenvuoden aaton jälleennäkemisen illallinen. Modernissa kaupungistuvassa kiinalaisyhteiskunnassa tämä on usein vuoden ainoa tilaisuus tavata laajempaa perhettä, koska töissä käydään kaukana kotiseuduilta.

Ruokalajeja on tarjolla paljon, ja ne myös vaihtelevat alueittain. Joitakin tyypillisiä:

  • Enimmäisenä päivänä tarjoiltu vegetaarinen ruoka, buddhalaisuuden vaikutteena
  • Yhdessä jaettu hot pot eli huǒguō
  • Erikoisemmat lihavalmisteet kuten kiinalaiset makkarat
  • Merenelävät kuten merimakkara ja hummeri
  • Kala jota säästetään seuraavaan päivään, jotta sitä (ja onnea) riittää koko vuodeksi
  • Dumplingit joita syödään etenkin keskiyöllä

Moniin ruokiin ja niiden tarjoilutapaan liittyy onnea tuottavaa symboliikkaa kuten onnennumeroita ja sanaleikkejä. Esimerkiksi makkararenkaat näyttävät kolikoilta ja ne tarjoillaan purjon kera. Purjon nimi suàn on sama kuin verbi (rahan) laskemiselle.

Yóu jiǎo-dumplingit puolestaan muistuttavat ulkomuodoltaan vanhanajan kulta- ja hopeaharkkoja, musta merilevä eli fǎ cài taas kuulostaa hyvinvoinnilta.

Mandariini joka nyt herkullisimmillaan myös Suomen kaupoissa, on tärkeä onnensymboli. Etenkin Etelä-Kiinassa jossa sen nimi muistuttaa sanaa onni.

Eräs uuden vuoden päättävän lyhtyjuhlan perinne on että nuoret naiset kätkevät yhteystietonsa mandariiniin ja asettavat sen virran vietäväksi. Mandariinin löytänyt mies voi sitten hedelmän happamasta tai makeasta mausta päätellä kannattaako soittaa perään.

Mandariineja ja mandariinipuita käytetään uuden vuoden aikaan koristeina ja niitä annetaan usein myös liikelahjoina.